tiistai 28. helmikuuta 2012

Sisustussuunnitelma

Sisustussuunnittelijan käyttö on ollut viime aikoina Suomessakin lisääntymään päin, mutta uskaltaisin silti väittää, ettei kovin moni siihen ole kuitenkaan ryhtynyt. Toisaalta isommissa projekteissa, kuten talon rakentamisen yhteydessä, houkutus käyttää ammattilaista apuna on suuri, mutta rakentaminen itsessään on jo niin iso kustannus, että moni haluaa säästää siinä kohtaa ja suunnitella itse. Vaikka monesti sisustussuunnittelijan käyttö voisi tulla pitkällä aikavälillä halvemmaksi, kun virheostoksilta, kokeiluilta ja jopa remonteilta vältyttäisiin sisustussuunnittelijan ansiosta.

Itse olen pohtinut monestikin sisustussuunnittelijan käyttöä, mutta käyttämättömyyteen on löytynyt hirveän monta syytä. Rahan lisäksi välimatka; tuntuu ettei meidän lähistöllämme voi asua ammattilaisia, vaan lähintä sisustussuunnittelijaa joutuu varmaan etsimään pääkaupunkiseudulta saakka (...ja olenko selvittänyt, montako voisi olla lähistöllä? no en.) Toisaalta taas voin tunnustaa, että ajatus viimeisen päälle trenditietoisen pääkaupunkiseutulaisen suunnittelijan pakeille menemisestä jännittää (mitä se ajattelee meidän kodista, tää on rakennettu jo -68, ajatteleeko se että tää on ikäloppu ja muutenkin kauhea, kun ei oo kuitenkaan vanhanaikaisen viihtyisä?)? Ja jos vaihtoehtona on Sisustussuunnittelija Anneli Untamo Perähikiältä, niin...pitäisi yrittää löytää joku siitä puolivälistä. 

Ja sitten ne sisustuspulmani; joko suunnitteluapua tarvitsisi niin isojen kokonaisuuksien kanssa, että taas tulee se raha vastaan, tai sitten ongelmat ovat niin pieniä, ettei niitä kehtaa esittää (no hei, ajattelin vain kysäistä, laittaisinko tähän olkkariin siniset vai vihreät verhot?). Lisäksi, pakko tunnustaa, perisuomalainen "minähän selviän tästä itse" on varmaan se suurin syy. Ihmisen, joka on joskus suunnitellut sisustussuunnittelijan uraa (siitä on tosi kauan, myönnän) ja joka on kiinnostunut sisustamisesta, on pikkuisen vaikea nöyrtyä toteamaan, että minusta ei vain taida sittenkään olla tähän. 

Mutta koska viime aikoina on tullut harrastettua itsetutkiskelua niin paljon, että olen tajunnut ettei sisustussuunnittelijan työ ole minua varten, mutta on kiva harrastella kaikkea luovaa, ja vielä suuremmalla syyllä koska sain ilmaiseksi kaksi tuntia sisustussuunnitteluaikaa, niin päätin tarttua toimeen ja tilata ajan. Vaihtoehtoja sisustussuunnittelukohteille kodissamme löytyy kyllä, mutta valitsin kohteeksi ehkä näkyvimmän ja eniten sieluani hiertäneen kohteen eli yhdistetyn olohuone-ruokailutilan. Se on ollut piikki lihassa siksi, että sinne on kerääntynyt kalusteita aiemmista kodeista ja sieltä ja täältä ja oikein mikään ei sovi toisiinsa. Lisäksi tilaa hallitsee muutama vahva elementti, nimittäin ensinnäkin iso liuskekiviseinä:
(kuvan alalaidassa olevan purjeveneen ei ole tarkoitus olla tuossa pysyvästi)

 ...sekä tässä taustalla näkyvä koivuinen seinä. Nätti iltavalaistus, mutta aika keltaista - eikö?
 ...ja sitten nämä tummat kalusteet, jotka tuntuvat olevan ihan eri paria olohuoneen kalusteiden kanssa. Sekä takaseinä, joka on sekin ihan eri paria sekä liuskekiviseinän että koivuseinän kanssa. Eli, tarkoitus oli kysyä vinkkejä sekä näiden tilojen värimaailmaan että kalusteiden sijoitteluun ja uudistamiseen. Toivoin, että saisin vinkkejä sekä olemassa olevien kalusteiden hyödyntämisestä että uusien hankkimisesta niin, että osaisin luopua oikeista kalusteista ja ostaa oikeanlaisia tilalle. Koska juuri nyt ei sattumoisen ole varaa pistää kaikkea pois ja ostaa kaikkea uusiksi - ja toisaalta pidän suurimmasta osasta kalusteistamme, vaikka ne eivät tunnukaan sopivan yhteen! 





Koska ilmainen suunnitteluaikani oli Vepsäläisen suunnittelijalle ja Vepsäläisellä ei ole joka myymälässä suunnittelijaa, piti tässä kohtaa tehdä valinta joko pääkaupunkiseudun tai Tampereen välillä. Ja koska olen kotoisin Tampereen läheltä ja sain näppärästi sovittua tapaamiseni ajaksi mummun lastenvahdiksi, tilasin ajan Tampereelta. Kovin paljon vapaita aikoja ei ollut ja oman aikani sainkin vasta melkein kahden kuukauden päähän, mutta toisaalta se ei haitannut lainkaan. Asiallani ei ollut kiire ja sain aikaa valmistautua. Sen tein ensinnäkin ottamalla kuvia; valokuvasin olohuonetta ja ruokailutilaa eri kuvakulmista sekä eri valaistuksessa. Minkäänlaista siivousta en tehnyt ennen kuvien ottamista, vaan päinvastoin annoin koko lapsiperheen ja työhuoneremontin jälkeisen kaaoksen kyllä näkyä kuvista. Tämä ei ollut ihan oma ajatukseni, vaan monestakin paikasta lukemani juttu. Näissä tiloissa asialla ei ehkä ollut niin merkitystä, mutta esimerkiksi varmasti eteistä mietittäessä suunnittelijan on hyvä nähdä, mihin ne kaaokset ja ongelmakohdat kasautuvat. (Ja tässä kohtaa tulee taas tunnustus: jos olisin siivonnut ja puunannut hullun lailla ennen kuvien ottamista ja kaikki olisi silti näyttänyt mielestäni ei-niin-hyvältä, olisin varmaan epätoivoisena jättänyt menemättä suunnittelijan luo). Lisäksi otin tilojen pohjapiirroksesta muutaman kopion, joista yhteen piirsin huonekalujen nykyiset paikat - mittailujen jälkeen aika tarkkaan mittakaavassa. Kaivoin mukaan myös leikekansioni, johon olen kerännyt vuosien varrella sellaisia kuvia, jotka miellyttävät sisustussilmääni ja joista olen saanut inspiraatiota.

Ja sitten koittikin aika tapaamiselle. Suunnittelija oli hyvin mukava ja hänen kanssaan oli helppo aloittaa keskustelu. Aloitimme valokuvien läpi käymisellä (vein ne mukani muistitikulla) ja kertaamalla, millaista apua ja vinkkejä kaipaisin. Näytin myös leikekirjaani, mutta tässä kohtaa sillä ei ehkä ollut kovin suurta merkitystä, kun tarkoitus oli kuitenkin käyttää pitkälti olemassa olevia kalusteita ja tilaa. Leikekirjasta olisi varmasti enemmän hyötyä suunniteltaessa sisustusta puhtaalta pöydältä. 

Keskustelumme pohjalta suunnittelija aloitti ensin kertomalla, mitkä hänen mielestään olivat tilojemme hyvät puolet. Yllätyin positiivisesti, kun hän kehui tiloja erittäin näyttäviksi ja totesi, että niissä on potentiaalia. Pisteet kotiin, hienosti lämmitelty asiakasta :) Sen jälkeen siirryttiinkin ongelmakohtiin. Kalusteet on sijoiteltu nyt olohuoneen perälle ja seinille ja kokonaisuus on aika levoton. Myös katseluetäisyys sohvalta televisiolle on hyvin pitkä. Lisäksi hän mainitsi muun muassa siitä, miten katse olohuoneeseen tullessa kiinnittyy sekä liuskekiviseinään että koivuseinään. Olin jo aiemmin tiedostanutkin tämän, ja haaveillut koivuseinän maalaamisesta, ja suunnittelija vahvisti haaveeni ja suositteli myös maalipensselin heiluttamista. Olisin itse valinnut ihan valkoisen värin, mutta kävimme keskustelua oikeasta sävystä - ja se oli kyllä hyödyllistä. Lisäksi suunnittelija ehdotti, että halutessamme voisimme maalata myös eteisen vastaisen seinän hiukan harmaaseen taittuvalla maalilla, mutta se ei ole oleellista kokonaisuuden kannalta. Myös verhojen ja maton väreistä sain vinkkiä, että ne voisivat olla jotain vaaleaa, hennosti kitin väristä, joka taittaa ennemmin harmaaseen kuin ruskeaan. Ruokailutilan takaseinä voisi olla valkoinen tai jopa innostuessamme musta-valkokukallinen tapetti :)

Väripohdintojen lomassa suunnittelija aloitti pohjapiirrosten pyörittelyn. Hän veti karkealla kädellä tuomiini pohjapiirroksiin hahmotelmia uusista kalusteiden sijoituksista: ensin perinteisemmin (ja ottamalla huomioon haaveeni mahdollisesta uudesta sohvasta)...
...ja vielä toisen version muunnelmalla, jota en itse olisi koskaan tullut ajatelleeksikaan! Luonnossa ja oman silmän totuttua tietyllä tavalla näihin tiloihin ei olisi tullut mieleenikään sijoittaa sohvaa poikittain keskelle olohuonetta, takan eteen (takkahan ei ole käytössä, joten tämä on mahdollista). Hän vinkkasi myös siitä, että ihmiset käyttävät ihan liian pieniä mattoja - meidänkin valkoinen mattomme, jota olin ajatellut tarpeeksi isoksi ja "sohvaryhmän yhteen kokoavaksi" on itse asiassa liian pieni. Kokoava ja yhtenäistävä vaikutus syntyy oikein vasta, kun matto on niin iso, että se ulottuu sohvien alle ja kattaa oikeasti koko ryhmän tarvitsevan tilan. Näissä piirroksissa se onkin hyvin havainnollistettu.
Yllätyksekseni suunnittelija olisi ainoastaan luopunut meillä olevista televisio- ja kukkatasosta. Ne ovat ihan kivat, mutta niissä on pyökkiä, joka riitelee kaikkia muita tiloissa olevia puulajeja vastaan. Siellä kun nyt on jo parketin tammi ja tummien huonekalujen puu. Tuossa alemmassa suunnitelmassa ruokailutilan puolelta tuotaisiin senkki tuohon eteisen vastaiselle seinälle, jolloin tummaa puuta löytyisi myös olohuoneen puolelta ja se sitoisi tiloja kivasti yhteen.

Lopuksi hän antoi verhovinkkejä ja kiertelimme vielä liikkeen tiloissa. Hän vinkkasi parista tv-tasosta, jotka olivatkin upeita...niistä voisin kirjoittaakin vielä ihan oman tekstinsä! 

Kokonaisuudessaan olin hyvin tyytyväinen. Tapaamisemme kesti tunnin ja sain juuri sen mitä halusinkin ja vielä enemmänkin: sain neuvot värimaailmaan (maalit ja tekstiilit), kalusteiden jättämiseen ja karsimiseen ja bonuksena vielä tuon ihan uuden ajattelutavan kalusteiden sijoittelusta. Olin kuvitellut etukäteen, että hän vielä piirtäisi kenties siistit luonnokset tiloista ja kalusteista ja oheistaisi suunnitelmiin maalilastuja ja kangasnäytteitä (sellaisiahan ainakin televisiossa tehdään ;)....), mutta sellaisia en kyllä tässä ongelmassani jäänyt itse asiassa lopulta kaipaamaankaan - sain tarvitsemani avun ilmakin. Isommissa suunnitelmissa ne varmasti kuuluvat pakettiin automaattisesti. Suunnittelija oli tosiaan hyvin ystävällinen, ammattitaitoinen ja luova.

Tarkistin vielä, että ainakin Vepsäläisellä sisustussuunnittelijan tuntiveloitus on 40€ ja mikäli suunnittelu johtaa yli 2500€ ostoksiin, se on ilmainen. Ei ollenkaan paha hinta, ja tämän kokemuksen rohkaisemana aion tulevaisuudessakin turvautua suunnittelijaan ja ilomielin maksaa noin kohtuuhintaisen palkkion tämänkaltaisista neuvoista!


tiistai 21. helmikuuta 2012

Blogi-ihanuuksia

Täällä on ollut vähän hiljaista viime aikoina! Elämässä ei kylläkään, tässä on taas ollut ohjelmassa vaikka mitä. Lisäksi olen kyllä niiiin loman tarpeessa...se tarve onneksi saa helpotusta heti tänään, nimittäin talviloma on alkamaisillaan. Loppuviikko nautitaan vapaista! 

Huomenissa on edessä jännä päivä, nimittäin ensivisiitti sisustussuunnittelijalla. Se tietää vielä vähän ennakkotöitä tänä iltana. Ajattelin kirjoitella siitä enemmänkin täällä sen jälkeen kun olen kokemusta rikkaampi, sillä voisin kuvitella ettei kovin monella kokemusta sisustussuunnittelijan käytöstä ole. Siitä siis vielä lisää myöhemmin. 


 Olen viime päivinä haaveillut siitä, ettei se kuuluisa ajan musta aukko olisi ihan niin ahkera ja jättäisi hiukan ylimääräistä minullekin. Sain sähköpostiin mainoskirjeen Lili of the Valleylta ja kävin ihastelemassa kevään uusia leimoja. Samalla tajusin, että heillähän on sivuillaan linkkejä bloggareihin ja voi mitä ihania blogeja niiden takaa löytyikään! Ihastelin sanattomana kaikkia kauneuksia, mitä aikaan voi saada, kun osaa ja on aikaa. Huoh. Vannoin, että kaivan sitä aikaa vaikka minkä kiven ja kannon silmästä, että pääsisin harjoittelemaan. Tuo yllä oleva värittely esimerkiksi kun ei yllä lähellekään niitä upeuksia, joita mm. näissä blogeissa on:


Ja hienointahan on, että monessa blogissa on kuvien lisäksi vielä kunnon tutoriaalit siitä, miten kortit on tehty. Vau.

 
 
 

torstai 16. helmikuuta 2012

Ajan musta aukko

33.



Mihin tämä aika oikein katoaa? Vuodet, kuukaudet, viikot, päivät. Tunnit, minuutit, sekunnit. Kaikki häviävät niin nopeasti, että tunnen vanhainkodin oven jo natisevan kääntyessään vastaanottamaan minua. 

Toisaalta taas näihin kolmeenkymmeneenkolmeen vuoteen on mahtunut vaikka kuinka paljon kaikkea. Kuinka paljon onkaan lapsuusmuistoja, kuinka paljon kaikkea silloin tapahtuikaan. Kuinka hauskaa oli nuorena. Kuinka upeaa oli tavata mieheni ja aloittaa elämä yhdessä hänen kanssaan. Kuinka paljon kaikkea on mahtunutkaan näihin kuuteen ja puoleen vuoteen, kun meillä on ollut lapsia. Kuinka paljon elämällä on juuri nyt annettavana ja kuinka paljon kaikkea ihanaa onkaan vielä edessä. 

Kuinka ihanaa onkaan olla juuri nyt kolmekymmentäkolme. Ja kuinka ihanaa oli, että esikoinen antoi aamulla kortin, johon oli ihan itse ilman apua kirjoittanut 

ONNEA 
 
ÄITI
 


maanantai 13. helmikuuta 2012

Hah.

Ongelmani kuvien lisäämisessä oli siis vain Picasassa. Sieltä saa näemmä ladata vain rajallisen määrän kuvia. Kun taas näin siirtämänllä kuvat omasta kansiosta kuvien lisääminen bloggeriin sujuu kyllä. Tuleehan tässäkin raja vastaan, mutta ei onneksi vielä! Mitä kautta te muut muuten lisäätte kuvia? Ja mitä kuvankäsittelyohjelmia käytätte? 

 Viikonloppu sujui ihanan leppoisasti ja rauhallisesti. Lauantaiaamuna tapahtui jotain historiallista: loistavien yöunien jälkeen heräsin ihan omia aikojani, pirteänä ja levänneenä. Lasten syntymän jälkeen sellaista ihmettä ei ole tapahtunut; joka aamu joko herätyskello, lapset tai isäntä on herättänyt. Luulin jo, ettei tällaista aamua tulisikaan!
Ihanaa viikon alkua kaikille!

maanantai 6. helmikuuta 2012

Täynnä

Olen käyttänyt kuvatilantallennuskiintiöni(saisikotähänvieläympättyäparisanaa?), iiik. Ei kuvia. Ellen maksa. Mitä en ajatellut tehdä. 

Ajattelin poistaa jotain vanhoja ja huonoja postauksia. Auttaaks se? 
Tulee ohut ja litteä blogi, kun niitä vanhoja huonoja on aika paljon. Haittaaks se? 

Vaimitätässävoioikeintehdä?

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pakkaspäivän askarteluhetki

Kun on niin kylmä, ettei nenää viitsi vilauttakaan ulkoilmassa, niin voi keksiä mukavaa sisätekemistä. Kuten askarrella ja tehdä kortteja varastoon.

Kaivetaan esille tarvikkeita...
...ja ryhdytään hommiin!


Korttien tekeminen leimasimien ja ProMarkereiden kanssa on ihan ehdottoman hauskaa. Tykkään ProMarkereista, joilla saa tussijälkeä mutta myös sekoitettua värejä.

Värejä on niin paljon ja omakin varastoni jo niin suuri, että värittämistä helpottaa värikartta. Jonka tekee käden käänteessä :)



Myös esikoinen teki oman värikartan vihreistä tusseistaan.


Tässä kuopuksen taidonnäyte...

...ja esikoisen!



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ladulla rämpimistä ja viisurin poistoa


Sisäinen timmimpi minäni voitti eilen. Rämmin läpi muutaman kilometrin mittaisen hiihtolenkin, tahkeaa oli. Nanot eivät ole parhaimmillaan pakkasella. Pitäisi pakkaskelillä turvautua perinteisiin. Mutta kävin silti, hiki tuli ja sain raitista ilmaa.  Että olin tyytyväinen itseeni. Ja lähestulkoon näin itseni jo hoikempanakin, kunnes kävin vaa'alla ja tajusin, että olen lihonut kolme kiloa. Että kyllä niitä hiihtolenkkejä saa tehdäkin.

Tänään menetin hampaan. Sitä ei saanut hammaskeiju, vaan lääkärisetä. Ja töitä tekikin, että sen sai. Että se oli kamalaa. Ensimmäinen viisuri lähti lähes vastaan panematta, tämä taisteli kaikin juurin vastaan. No, rakas ystäväni soseutin ja minä, me pärjäämme kyllä.