sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!



























Juuri nyt en saa tarpeekseni siitä, että on joulu, loma, perhe, yhteinen aika, kaunis maisema, upea luonto, kiireetön aika, yhdessäolo, rentoutuminen. En aio käyttää aikaa blogin ääressä istumiseen tämän enempää tällä hetkellä, mutta nämä kuvat oli pakko jakaa. Upea valo, upea maisema, upea luonto. Se oli pitkästä aikaa pakko vangita ja saada kuviksi. 

Nyt jatkan kaikkea sitä, mistä en ole saanut vielä tarpeekseni. Palaan jakamaan kuvia ja ajatuksia, kun siltä tuntuu. :)


torstai 6. joulukuuta 2012

6.12.2012



Tänään piti vapaapäivän innoittamana kuvailla oikein sydämeni kyllyydestä ihania talvisia maisemia. Jätin sitten kuitenkin peukaloni auton oven väliin niin, ettei se kameran kanssa oikein taivu työskentelemään ja ilman peukaloa on hankalaa kuvata. Nämä sain otettua, sitten oli luovutettava. Se on kumma, miten paljon yksikin sormi erilaisissa askareissa on mukana, ja miten ilman sitä tekemisen joutuu miettimään uudella tavalla...

Ensimmäiset, varovaiset hiihtolenkit lasten kanssa on tehty enkä malta odottaa kunnollisia omia lenkkejä. Ensin kuitenkin paranellaan flunssaa ja rauhoitutaan illaksi juhlimaan Suomea.


Hyvää itsenäisyyspäivää!


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Talven odotetuimmat vieraat


Esikoinen ne huomasi päiväruoan aikaan keittiön ikkunasta. Ihanat, nykyään niin harvoin nähdyt punatulkut! Voi kunpa ne viihtyisivät tänä vuonna koko talven...








Lajitunnistukseni on vähän ruosteessa. Kukahan tämä mahtaa olla? 


Kolme lajia rinta rinnan, sulassa sovussa samassa puussa.






Seuraavat kuvat ovat valitettavasti vähän epätarkkoja. Liikkeen kuvaaminen ikkunalasin läpi - no, liikkeen sentään sain ikuistettua :)






Kaunista