Nouseva myrsky

Ihanassa Nouseva myrsky -blogissa on upeita kuvia nousevista myrskyistä. Kannattaa käydä katsomassa! 

Ohi on

Oletteko jo kyllästyneitä puimurikuviin? Minä en. Nyt niitä voi hetken aikaa vielä hehkuttaa ja makustella, sillä se on ohi nyt. Sitä ei tarvitse enää sietää oikeasti, joten sen jälkipölyistä voi nauttia vielä hetken aikaa. Viimeisenä puintipäivänä makasin pellolla tuijotellen taivaalle ja näppäilin taas inspiraation löytäneenä vaikka mitä kuvia. Hauskinta oli ottaa kuvia lapsista, jotka löysivät pahnapellon riemut ja kutinasta viis veisaten ottivat ilon irti luonnon huvipuistosta! 

Elokuu

Loppusuora

Elonkorjuuussa on menossa loppusuora. Onneksi. Ei se kuulkaa helppoa ole, se leivän hankkiminen jyvästä. Onneksi meillä se koko elanto ei ole tästä kiinni - muuten voisi tulla itku! Milloin syttyy kuivuri palamaan, milloin puimurista tippuvat osaset pellolle. Siinä on ärräpää herkässä, kun joku kolmesadan euron pikkuosa tipahtaa kymmenen hehtaarin pellolle, ja sitä alkaa iltahämärissä etsimään. 

Mutta kohta siis sekin riemu taas tältä vuodelta ohi. Ja uusiksi taas vuoden päästä. ;)

Sain tunnustukset Kotomolla -blogin Tainalta ja Auring*n ihanat -blogin Inkalta, iso ja lämmin kiitos! On vielä ihanampaa kirjoittaa blogia, kun huomaa, että joku siitä tykkää. <3

En jaa tunnustusta nyt eteenpäin, koska olen sitä pantannut tässä jo sen verran kauan että se on kiertänyt jo puoli blogimaailmaa - ja siksikin, että Tainan ja Inkan blogit olisivat varmasti olleet keksi viidestä, joille olisin itse tunnustuksen halunnut antaa. Mutta kiitokset vielä :)

Elonkorjuuaika

Tätä meillä nyt. 

Kaunis kiitos tunnustuksista, palaan niihin myöhemmin :)

Koulu- ja viskarielämää, viikko kaksi

Juuri kun ajattelin, että kaikki alkaa kuin alkaakin sujumaan esikoisen koulutaipaleella ja meidän arjessamme, taivaalta tipahtikin seuraava ongelma. 

Nimittäin kuopuksen uusi hoitopaikka. Viskari. Raukka on jäänyt koko viime viikon esikoisen koulunaloitusjännitysten jalkoihin ja toisaalta, uuden hoitopaikan hohto ohitti jännitykset ja kun äitikin oli aamuisin pyörällä viemässä ja iltapäivisin hakemassa ja ja....mutta nyt, kun arki palasi, ja pitäisi lähteä reippasti hoitoon, kuopus ilmoitti jännittävänsä uutta viskaria - uusia tätejä, uusia tiloja ja paria uutta lasta. No toki. Isoja muutoksia, myönnän. Jännä vain, miten jännitys iskee viikon jälkeen! Nyt siis kipuillaan pienemmän aamuja ja päivän sujumista ja samalla yritetään huolehtia myös isomman koulusta, ettei se vielä ihan muuttuisi tavalliseksi ja itsestään selväksi - jännää se vieläkin on, varsinkin se yksin kulkeminen. Onneksi matkan varrella on kavereita ja kavereiden äitejä, viikon aikana tukiverkko on upeasti kasvanut ja vahvistunut.

 

Huomaan olevani iltaisin pelkkiä korvia ja syliä, kun yritän olla läsnä molempien tunteissa ja tapahtumissa, yhtä aikaa. Yritän tarkistaa läksyjä (esikoinen sutaisee aika huolettomasti ja on sitä mieltä, että hän osaa kaiken. Kun aloimme katselemaan hiukan tarkemmin harjoiteltuja A-kirjaimia, hänkin huomasi, että suurempi osa niistä itse asiassa menee viivojen yli kuin pysyy viivojen sisällä. Läksyihin ja koulutehtävien läpikäymiseen siis näköjään täytyy oikeasti varata aikaa ja huomiota), lukea iltasatua, kuunnella päivän tapahtumia ja tunteita, vastata miljoonaan kysymykseen joista puoliinkaan en tiedä vastausta (äiti, kuinka monta päivää ampiainen elää?), huolehtia seuraavan päivän koulu- ja viskaritarvikkeista, olla lähellä.

Lasten nukahdettua yritän olla hukkaamatta omaa itseäni äitiyden syövereihin ja käydä lenkillä tai mitä vain, jotten olisi vain äiti ja jaksaisin olla mahdollisimman kärsivällinen. Onneksi isäntä on kiinni puintihommissa, niin voin jättää vaimon roolin juuri nyt vähemmälle.

Vain rikka rokassa

Ekaluokkailainen reipastui päivä päivältä ja äiti samaa tahtia. Perjantaina koulua tunnuttiin käyneen jo vaikka kuinka kauan ja siellä oli ehdottomasti vain kivaa eikä yhtään jännää. Äidillä kyllä oli, edelleen. Mutta ei enää niin pahasti. Uusi koettelemus on edessä ensi viikolla, kun ekaluokkalainen alkaa huolehtimaan entistä enemmän yksin tulemisistaan ja menemisistään. *iso huokaus*.