keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Voimaruokaa

Kuvat näyttivät jäävän kahdesta eri postauksesta kateisiin, joten tässä ne uudelleen. Tässä ensin pinaatti-sienimunakkaasta!



Ärhäkkä kesäflunssa on saanut otteeseensa. Kaiken kukkuraksi ääni on kateissa. Kotona siis parannellaan, kun ei töissäkään nuhaisesta kähisijästä iloa ole. Terveisiä vaan sinne, olette taatusti onnellisempia ilman minua ;)

Koska tauti on taltutettava, mikäs siihen kuuman juoman ohella auttaisi paremmin kuin voimaruoka. Retki kasvimaalle alkaa jo olla aika tuottoisa...

Pujotellaan tuoksuherneiden ja sipuleiden ohi...


...ihastellaan härkäpapuja, jotka komean päättäväisesti kohoavat kohti taivasta...


..salaattiakin voi jo hakea ulkoa!

...ja päädytään pinaattien luo.



Koska lehdet ovat jo päässeet kasvamaan aika isoiksi, ryöppään niitä pari minuuttia väljässä vedessä.

Ensin ne kuitenkin huuhdellaan.




Sulatin pakkasesta viime vuotisia sieniä. Ei kovin kauniita näin, mutta niin herkullisia! Tässä pussissa oli sekaisin tatteja, lampaankääpiä ja taisi olla joku onnekkaasti löytynyt kanttarellikin.


Silputaan seuraksi sipulia. Tykkään käyttää salottisipulia sen hieman miedomman ja makean maun vuoksi, ja ennen kaikkea siksi, että ne ovat kooltaan pienempiä ja niitä on siksi kätevämpi käyttää. Kohta onneksi pääsee hakemaan tuoretta uutta sipulia kasvimaalta; silloin sitä ei voita mikään!

Ruskistin ensin sipulisilpun pannulla (voissa) ja lisäsin sen jälkeen sienet. Kun sienet saivat väriä, lisäsin ripauksen mustapippuria ja suolaa. Sen jälkeen sieni-sipulisilppu nostetaan lautaselle ja tehdään munakas; kahdesta kananmunasta vatkataan rakenne rikki, lisätään ruokalusikallinen maitoa, vähän savuaromista sormisuolaa ja paistetaan pannulla munakkaaksi. Sitten päälle nostellaan tässä vaiheessa kiehahtaneet pinaatit, sipuli-sienisilppu ja koko kasa siirretään lautaselle:

Lisäsin vielä lautasen reunalle kotijuustoa ja tomaattia sekä juomaksi maitoa. Ja eikun nauttimaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)