Sain Kotomon Tainalta Hyvän Mielen haasteen - kiitos paljon, Taina!
Hyvän mielen haasteen ohjeet menevät näin:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Ihana haaste, ja varsinkin nyt, kun tuntuu että hyvää mieltä tuottavia asioita on elämässä vaikka kuinka paljon!
Rauha
Sellainen hetki, kun kokee rauhan. Saa olla aivan aloillaan, tuijottaa kaukaisuuteen tai jotain kaunista. Mieluummin molempia. Ei ole mihinkään kiire ja ajatukset saa puhdistettua niistä "pitäisi" -sisältöisistä lauseista. On vain tässä ja nyt.
Kesä
Lämpö, aurinko, vesi, kiireettömyys, grillaus,....tarvitseeko edes jatkaa?
Mökki
Voiko mökkiä sanoa asiaksi, joka tuo hyvää mieltä? Ainakin se tuo hyvää mieltä, joten listataan. ;) Se on ehkä enemmänkin paikka, jossa toteutuu moni hyvän mielen asia: se kokoaa perheen yhteen, siellä tehdään mukavia asioita yhdessä ja yksinkin ja se paikkana jo henkii hyvää mieltä ja rauhaa.
Lemmikit
Kissat - nuo hauskat karvakasat, joista ei voi olla kuin onnellinen! Silloinkin, kun ne kakkaavat sifonkiverhoihin (kyllä vaan, sekin on koettu). Pehmoiset, pörröiset, riiviöiset. Varsinkin tämä nuorimmainen, joka on uskomaton. Ihana.
Värisävyt
Värisävyt kuulostaa sanana äkkiseltään aika oudolta. Ne kuitenkin ovat yksi iso hyvää mieltä tuottava asia elämässäni! Varsinkin sen jälkeen, kun olen alkanut kuvaamaan enemmän. Kun näen upeita värisävyjä, tai muuta kaunista elämässä, jään kiinni hetkeen ja se hetkessä oleminen - se on yksi parhaista asioista elämässä. Hetket tässä ja nyt.
Valo
Valo tai hämäryys, kuinka vain. Se kuitenkin, että on onni aistia eri valoisuuksia ja nauttia niin kirkkaudesta kuin hämäryydestäkin. Meillä Suomessa on onni saada nauttia hetkistä, jolloin valoa on runsaasti, jolloin se hiipuu vähitellen ja jolloin parhainkin valo on vain hämäryyttä. Kesän jälkeen nauttii hämäryydestä ja tunnelmallisuudesta, jonka syksy tuo tullessaan. Talvella nauttii vähäisistäkin valonsäteistä ja keväällä suorastaan janoaa valoa ja kirkkautta hämärän jälkeen! Ja kesällä taas nauttii valosta talven jälkeen ja...
Liikunta ja ulkoilu
En ole lainkaan jumppasali-ihminen, vaan rakastan ulkoilua! Kunnon lenkistä kävellen tai suksilla saa paljon irti, kun liikkumisen lisäksi saa tankattua happea ja katseltua maisemia. Pitkät kävelylenkit jäällä, jouhevasti etenevä hiihtolenkki tai iloinen hölkkälenkki pyöräilevien lasten kanssa - isoja iloja!
Sieniretket
Vaikka seuraavaan syksyyn on vielä aikaa, en silti malttaisi odottaa. Saan metsäretkistä sienikorin kanssa niin paljon hyvää mieltä, että se kantaa koko vuoden eteenpäin. Päättyvä kesä ei koskaan sureta liikaa, kun edessä on ihana syksy. :)
Olipa mukavaa miettiä hyvän mielen asioita! Varmasti paljon jä pois, mutta nämä ensin alkuun. Voihan tätä jatkaa uudelleen joskus ;) Hyvää mieltä haluaisin antaa eteenpäin
Minnalle
alma/anetelle
Virpille
Marialle
Minnille
- nappaattehan mukaanne, tehkää omannäköisenne! :)
Perhe
Perhe on sanoinkuvaamattoman tärkeä. En osaa kuvitella elämää ilman perhettä; sekä ydinperhettämme että laajemminkin ajateltuna perhettä, sukulaisineen kaikkineen. Perheeseen lasken myös ystävät; kaikki ne, jotka ovat mukana perheemme elämässä.
Itse
tekeminen
On se sitten tuunaamista tai alusta alkaen itse tekemistä, se tuottaa hyvää mieltä. Uuden aikaan saaminen, uuden luominen. Rauha
Sellainen hetki, kun kokee rauhan. Saa olla aivan aloillaan, tuijottaa kaukaisuuteen tai jotain kaunista. Mieluummin molempia. Ei ole mihinkään kiire ja ajatukset saa puhdistettua niistä "pitäisi" -sisältöisistä lauseista. On vain tässä ja nyt.
Kesä
Mökki
Voiko mökkiä sanoa asiaksi, joka tuo hyvää mieltä? Ainakin se tuo hyvää mieltä, joten listataan. ;) Se on ehkä enemmänkin paikka, jossa toteutuu moni hyvän mielen asia: se kokoaa perheen yhteen, siellä tehdään mukavia asioita yhdessä ja yksinkin ja se paikkana jo henkii hyvää mieltä ja rauhaa.
Lemmikit
Kissat - nuo hauskat karvakasat, joista ei voi olla kuin onnellinen! Silloinkin, kun ne kakkaavat sifonkiverhoihin (kyllä vaan, sekin on koettu). Pehmoiset, pörröiset, riiviöiset. Varsinkin tämä nuorimmainen, joka on uskomaton. Ihana.
Värisävyt
Värisävyt kuulostaa sanana äkkiseltään aika oudolta. Ne kuitenkin ovat yksi iso hyvää mieltä tuottava asia elämässäni! Varsinkin sen jälkeen, kun olen alkanut kuvaamaan enemmän. Kun näen upeita värisävyjä, tai muuta kaunista elämässä, jään kiinni hetkeen ja se hetkessä oleminen - se on yksi parhaista asioista elämässä. Hetket tässä ja nyt.
Valo
Valo tai hämäryys, kuinka vain. Se kuitenkin, että on onni aistia eri valoisuuksia ja nauttia niin kirkkaudesta kuin hämäryydestäkin. Meillä Suomessa on onni saada nauttia hetkistä, jolloin valoa on runsaasti, jolloin se hiipuu vähitellen ja jolloin parhainkin valo on vain hämäryyttä. Kesän jälkeen nauttii hämäryydestä ja tunnelmallisuudesta, jonka syksy tuo tullessaan. Talvella nauttii vähäisistäkin valonsäteistä ja keväällä suorastaan janoaa valoa ja kirkkautta hämärän jälkeen! Ja kesällä taas nauttii valosta talven jälkeen ja...
Liikunta ja ulkoilu
En ole lainkaan jumppasali-ihminen, vaan rakastan ulkoilua! Kunnon lenkistä kävellen tai suksilla saa paljon irti, kun liikkumisen lisäksi saa tankattua happea ja katseltua maisemia. Pitkät kävelylenkit jäällä, jouhevasti etenevä hiihtolenkki tai iloinen hölkkälenkki pyöräilevien lasten kanssa - isoja iloja!
Sieniretket
Olipa mukavaa miettiä hyvän mielen asioita! Varmasti paljon jä pois, mutta nämä ensin alkuun. Voihan tätä jatkaa uudelleen joskus ;) Hyvää mieltä haluaisin antaa eteenpäin
Minnalle
alma/anetelle
Virpille
Marialle
Minnille
- nappaattehan mukaanne, tehkää omannäköisenne! :)
Kiitos Sinulle : )
VastaaPoistaMä arvasin että täältä tulee jotain ihanaa! noi sun kuvat <3
VastaaPoistaIhania hyvän mielen juttuja! Ihan hirmuinen kaipuu tuli kesää kohtaan kuviesi myötä :)
VastaaPoistaIhana postaus!!! Aivan mielettämän ihania kuvia <3
VastaaPoistaKiitos muuten vastauksesta. Mä en ole ikinä käyttänyt edes Picasaa ja tallennan kuvat työpöydälle tallennusvaiheessa ja poistan ne kun olen käyttänyt. Nyt osiaan bloggerissa on muutama kuva ja kuitenkaan en saa sinne lisättyä :( Taitaa tulla melko tylsä blogi ilman kuvia;)
Kiitos, alma/anette, Taina, Inka ja Mia! :)
VastaaPoistaJa upean aurinkoista viikonloppua teille kaikille!