tiistai 3. tammikuuta 2012

Hullumminkin voisi vuosi alkaa...


 
Tällaisissa maisemissa saatiin aloittaa tämä vuosi. Ei hassumpaa :) Kaivoin sunnuntaina kameran esiin innosta puhkuen ja kuvailin onnellisena kauniita maisemia ja luontoa, joka oli saanut vähän valkoista väriä ylleen. Niitä kuvia lisää myöhemmin, nyt ne olivat jääneet bittiavaaruuteen siirrossa Picasasta Bloggeriin. 

Olen onnistunut tänä vuonna pyhien aikaan syömään ja herkuttelemaan enemmän kuin milloinkaan! Olen aina ennen hiukan naureskellut kinkunsulatusjumpille ja uudenvuodenlupauksille paremmista elämäntavoista, koska niille ei ole ollut tarvetta. Jostain syystä tänä vuonna olen kuitenkin onnistunut nautiskelemaan niin antaumuksella, että sunnuntaina illalla alkoi jo tuntumaan olo tuskaisalta. Kun isäntäkin vielä patisti lenkille (...näkyyköhän se nautiskeltu herkkumäärä jo niin selvästi...vyötäröllä? ...takamuksessa? ...jossain muualla?), niin pakkohan se oli lähteä. Siinä alkutaipaleella oikein mietin, että edellisestä kerrasta tosiaan on aikaa. Puolitoista kuukautta? Joka vuosi tuntuu käyvän niin, että syksyisin lenkkeilen ja urheilen, mutta syksyn ensimmäinen flunssan kaataa minut sekä fyysisesti että henkisesti ja sen jälkeen ei jostain syystä onnistukaan jatkamaan. Mikähän siinäkin on? Jotenkin sitä masentuu, kun on kuvitellut, että koska olen lenkkeillyt ja syönyt terveellisesti ja nukkunut hyvin, niin vastustuskyky on huipussaan. Ja kun siitä huolimatta sairastuu, tulee luovuttajaolo. Vaikka ei pitäisi! Flunssan kun hoitaisi kunnolla pois ja sitten vain jatkaisi. Yleensä siinä vaiheessa vain kelit ovat ehtineet muuttua kurjemmaksi ja sitten onkin jo pimeää ja sitten jouluvalmistelut ovat nurkan takana ja...tekosyitähän on monia. 

Nyt joka tapauksessa nautin täysin rinnoin lenkistä pitkästä aikaa ja aion kyllä taas jatkaa. Raikas ulkoilma ja liikunta auttaa jaksamaan niin hyvin! Vähän kevyempää ruokaa pyhien mättämisen jälkeen, niin kohta on olo taas parempi.  

Tästä on hyvä jatkaa alkanutta vuotta eteenpäin. :) 

1 kommentti:

  1. mä niin allekirjoitan tuon flunssan henkisesti latistavan puolen. :P
    hyviä lenkkejä toivotellen! :)

    VastaaPoista

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)