perjantai 20. huhtikuuta 2012

Yöllisiä valoja


Ihan vielä ei olla kuulaissa, kauniissa kesäöissä. 

Viikko alkaa olla takana päin ja edessä olisi ihana viikonloppu - ainakin toivottavasti ihana! Täällä eletään jo pitkälti jännityksessä, että koska päästään aloittamaan työt pellolla ja muokkaamaan taas maata uutta kasvukautta varten. Kevät on aina odotuksen aikaa, peltotöiden osalta erityisesti. Sitä ennen kuitenkin käydään päivätöissä ja jatketaan normaalia arkea, mutta meillä varsinainen kevät ja kesän odotus aina alkaa vasta sitten, kun jyvät on jemmattu ja kevään pakollinen osuus on ohi. 

Tänä viikonloppuna saadaan kuitenkin vieraita ja vietetään aikaa läheisten kanssa ihan rauhassa ja toivon mukaan hyvän ruoan äärellä. Ilmatkin ovat lämpenemässä, pitäisiköhän viritellä jossain vaiheessa grillikin taas tulille? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)