keskiviikko 31. elokuuta 2011

Syksy saa ihmiset heräämään kesän suloisesta horroksesta. Mietitään, mitä halutaan harrastaa; sovitetaan kalentereita yhteen ja päivitetään menoja. Jumppaa, zumbaa, ratsastusta - jääkiekkoa, jalkapalloa, seinäkiipeilyä - kuvataidekerho, musiikkiopisto, posliininmaalaus......lista on loputon! 

Viime vuonna halusin ehdottomasti päästä edes yhtenä iltana oman harrastuksen pariin. Liian helposti kun käy niin, että äiti on se joka joustaa ja mennään muun perheen ehdoilla - ainakin meillä. Maanantai-ilta oli siis minun iltani: vakituinen ratsastustunti, vakituiseen aikaan, vakituinen oma aika. Ihana harrastus.  


Keväällä jonkun sairastelukierteen jälkeen olin täysin kypsä omaan aikaani ja harrastukseeni. Huono omatunto iski joka kerta, kun jouduin perumaan tuntini. Huono omatunto iski, jos en perunut ja jätin sairaan lapsen isän kanssa. Ei olisi tarvinnut - isän kanssa on monesti paljon kivempaa, mutta silti. Arjessa viikon ensimmäisen illan harrastus saa koko viikon tuntumaan kaaokselta, kun heti ensimmäisenä iltana ei jää aikaa kotitöille ja seuraavan päivän päiväkotitavaroiden läpikäymiselle ja ruuanlaitollekaan ei jäänyt oikein aikaa ja.... No, olisihan sitä voinut aloittaa jo sunnuntaina. Mutta kun ei osannut. Eikä halunnut pilata sunnuntain ihanaa joutilaisuutta tekemällä iltaa arjen asioita.



Kesälomalla mietin, mitä voisin harrastaa niin, että edellisvuoden ahdistus ei iskisi. Koska omaa aikaa ja oma harrastus on oltava. Lisäksi harrastuksen kautta voisi saada uusia ystäviä tältä paikkakunnalta, jossa olen asunut jo kohta kymmenen vuotta enkä silti tunnu tuntevan ketään. 

Vai onko? Onko sittenkään pakko saada omaa harrastusta? Onko pakko saada omaa, aikataulutettua aikaa? Onko pakko olla sosiaalinen ja tutustua koko ajan uusiin ihmisiin? 


Päätin lopettaa säntäilyn ja tajusin, mikä minusta tuntuu hyvältä. Minusta tuntuu hyvältä, että kalenterissani ei ole harrastuksia. Voin harrastaa silloin, kun se sopii, ja kun itse olen valmis ja kaipaan sitä. Voin lähteä lenkille, kun haluan. Voin lähteä sienestämään. Voin ommella. Voin kutoa. Voin tehdä muita käsitöitä. Voin askarrella. Voin remontoida. Voin sisustaa. Voin kaivaa Wiin naftaliinista ja jumpata, joogata ja liikkua kun haluan. Voin vihdoin kaivaa esiin myös Pilatesvideon. Voin käydä joskus ratsastamassa. Voin olla lasten kanssa, voin tehdä rauhassa kotitöitä. Voin kotoilla. Minulla ei ole pakkoa eikä kiirettä mennä mihinkään. 

Voin kirjoittaa pitkästä aikaa kirjeen vanhalle ystävälle. Miksi haalia uusia ystäviä, kun en ole kaikille vanhoillekaan ollut paras mahdollinen ystävä? Miksi en vähentäisi selittelyä kiireestä ja ottaisi aikaa jo olemassa oleville ystävilleni? 

Kalenterini on nyt tyhjä ja minulla on hyvä olla. 

 
Paitsi että varasin ensi viikonlopulle parituntisen Islanninhevosella maastossa ja pyysin ystävän mukaan. :)

Kuvat Googlen kuvahaku.

tiistai 23. elokuuta 2011

Räsy

Räsymattojen kutominen on taitolaji.

Voisin tuijotella tuntitolkulla anopin kutomia mattoja, jotka saimme mökille. Mietitäänpä värejä: mustaa, ruskeaa, harmaata, valkoista. Epämääräisiä väriläiskiä mukana varsinkin valkoisessa. Punaiset raidat. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta kun sen näkee...

Raidat on punottu toisiinsa sointuviksi ja ryhtiä antamaan on lisätty punainen raita. Jokainen raita itsessään on kaunis, ja kokonaisuutena niistä syntyy kaunis, levollinen matto.

Mökki on isäni ja ukkini rakentama. Siellä on paljon ukkini tekemiä huonekaluja ja äitini virkkaamia verhoja. Itse olen tehnyt sinne ompelutöitä ja nyt saimme sinne anopilta mattoja. Mieheni on tehnyt muun muassa terassin ja muita remonttitöitä. Meille rakkaassa paikassa on paljon meille molemmille rakkaiden ihmisten kädenjälkeä. <3

Ne kesämaisemat...




Valkoinen pensseli on heilunut mökillä tänä kesänä urakalla. Vanhat, tummat saunan kuistin sisäkaton pinnat saivat raikastuskäsittelyn ja jo ensimmäisen maalikerroksen jälkeen ilme on ihan erilainen - ja se valon määrä!! Rakastan tuota saunan kuistia, joka on pieni, mutta niin tunnelmallinen.

Kuvissa näkyvät naulat muuten ovat käyttöä varten; niihin ripustetaan kalaverkot kuivumaan.

Aamu-usva.


maanantai 22. elokuuta 2011

Kalan- ja kivenkasvattamo




















Ihana, kiireetön ja lämmin kesä on takana. Olen jättänyt blogin huomiotta ja keskittynyt vain nauttimaan kesästä, lomasta, rakkaista ihmisistä ja olemisesta. Kuvannut olen kyllä, mutta suurimman osan ajasta olen keskittynyt olemaan läsnä, ilman kameran linssiä välissä. Puhumattakaan siitä, että olisin käyttänyt aikaa kuvien muokkaamiseen ja latailuun nettiin.


 Esikoinen keräili pieniä kalanpoikasia rannassa ja laittoi ne "kasvamaan" kivenkoloihin. Hetken päästä poikaset päästettiin kyllä polskimaan taas vapauteen.





Allekirjoittanut keskittyi ihailemaan rannan kivenkasvattamoa, aurinkoa ja laineita. ;)