Mikä ihana aurinko! Viikonloppu nautittiin täysin siemauksin valosta ja lämmöstä, kun lauantaisen retken lisäksi ulkoiltiin vielä koko sunnuntaipäivä. Lähdettiin jälleen ystävien kanssa jäälle ja mäenlaskuun. Pappa oli remontoinut vanhan reen, jonka kyydissä pääsimme rantaan - tosin mönkijän vetämänä. Aito hevoskyyti olisi ollut vielä kivempi, mutta tähän hätään ei aitoa hevosta löytynyt. ;)
Näistä kuvista huomaa kyllä, että kamera on ollut hetken naftaliinissa. Syksyn vähäinenkin edistyminen on taas hiipunut ja joudun kyllä luomaan suhdetta kameraan uudelleen. Tosin näistä ylivalottuneista kuvista tuli kyllä omalla tavallaan aika makeita...
Makeaa tai ainakin maukasta oli myös viikonlopun ruokatarjonta, kun pitkästä aikaa innostuimme kokeilemaan uusia reseptejä. Lauantai-iltana syötiin hirvipataa:
Hirvipata
700g hirven paistia
n.100g pekonia
1 pieni valkosipuli
1 sipuli
reilusti porkkanaa ja lanttua
pieni pala selleriä
herkkusieniä
suolaa, mustapippuria, rosmariinia, laakerinlehti
n.2dl olutta
vettä
paistamiseen öljyä
Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista.
Itse paloittelin jääkaappikylmän paistin kuutioiksi ja annoin palojen sen
jälkeen olla huoneenlämmössä tunnin verran.
Ruskista padassa ensin silputtu pekoni. Siirrä pekoni
sivuun ja ruskista sen jälkeen liha pienissä erissä yhdessä silputtujen
sipuleiden kanssa. Laita kaikki ruskistetut ainekset yhdessä pataan ja lisää
mausteet, paloitellut kasvikset ja nesteet. Lisää nestettä sen verran,
että ainekset eivät ihan kokonaan ole nesteiden peitossa. Hauduta pataa uunissa 150 asteen lämpötilassa
1,5 -2 tuntia kunnes liha on mureaa. Lisää kypsennyksen loppupuolella pataan paloitellut
ja kevyesti ruskistetut herkkusienet. Voit halutessasi suurustaa liemen.
Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin ja
vihersalaatin kanssa. Oivia lisukkeita ovat myös esimerkiksi sienisalaatti tai
lanttulaatikko.
Tästä määrästä riitti juuri ja juuri meidän neljän
hengen perheellemme, kahdelle lapselle ja kahdelle aikuiselle.
...ja sunnuntaiaamuna leivottiin retkievääksi makkarapaiston ohelle juusto- ja kinkkusarvia:
Juusto-
ja kinkkusarvet
2dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 prk kermaviiliä
½ dl öljyä
täytteeksi juustoraastetta ja kinkkusuikaleita
voiteluun kananmunaa
Sekoita juustoraaste, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola.
Lisää kermaviili ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Puolita taikina ja kauli
molemmista kaksi pyöreää levyä. Leikkaa levyt kahdeksaan lohkoon.
Laita toisen levyn jokaisen lohkon leveämpään päähän
juustoraastetta ja toisen levyn jokaisen lohkon leveämpään päähän kinkkusuikaleita.
Rullaa sarviksi, voitele munalla ja ripottele halutessasi pinnalle
juustoraastetta. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes sarvet ovat
kauniin värisiä.
Tällä reseptillä syntyy 16 kappaletta sarvia.
Reseptin näihin sarviin löysin Kinuskikissan sivuilta ja niistä tuli kyllä tosi hyviä! Ihanan pehmeitä ja hyvänmakuisia ja ennen kaikkea ovat tosi helppotekoisia lastenkin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)