keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Valvottuja öitä ja Picasaa


Esikoinen on yskässä ja viime yö on menty aika vähillä unilla. Aamupäivän olen tarkkaillut hysteerisesti hengitystä, kun se ei kulje ihan normaalisti. Liian hyvässä muistissa ovat vielä kiireelliset reissut kuopuksen kanssa lääkäriin hengenahdistusten kanssa, ja itseään saa oikein komentaa suhtautumaan tarkkaillen. Ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto sekään, että lähdemme jonottamaan lääkäriin pariksi tunniksi vain kuullaksemme, että ylähengitysteissä on limaa, ei vakavampaa. Senkin ajan voi käyttää lepäämiseen ja onneksi se onkin tehonnut, poika on jo paremmalla mallilla kuin aamusta. 


Kun lastenohjelmat alkoivat tökkimään, kävin napsaisemassa kuvan kukkapenkin kaunottaresta ja sen kavereista. Viisi ensimmäistä krookusta ovat jo auenneet, tämä on vuorossa seuraavaksi! Ladatessani kuvia huomasin lisäksi, että Picasaan oli tarjolla päivitys. Ja aika kiva päivitys, mukavia uusia toimintoja on parikin. Hauskoja ovat muun muassa nämä automaattiset toiminnot, joista tuo ylemmän kuvan Cinemascope voi näkyä täällä useamminkin. Tässä alla vielä käsittelemätön kuva vertailun vuoksi. Kuvana ei ehkä paras esittelemään eroja, mutta ehkä siitä jonkinlaisen käsityksen saa. Katsotaan, jos saan tehtyä vielä myöhemmin parempia käsiteltyjä kuvia, nyt ei juokse ajatus eikä kuki luovuus... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)