tiistai 27. maaliskuuta 2012


Pieni Lintu -blogin kuvakilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille, jotka kävitte klikkaamassa numeroa 31! :) Se ei kieltämättä ollut kisan onnistunein otos, mutta oli kiva aloitella kuvakilpailu-uraa kuitenkin. Innolla odotan uutta kilpailua ja sen aihetta! Netti olisi pullollaan myös kivoja haasteita, niihinkin voisi yrittää osallistua. Tähän saakka olen pitänyt kuvaamisesta vapaasti ja niin, että aiheet vain tulevat eteen - kuten kuvan Milli-kisulle kevään ensimmäinen kärpässaalis :) Toisaalta tietyn aihealueen tiimoilta kuvauskohteen etsiminen voisi tuoda uutta haastetta ja syvyyttä kuvaamiseen. 

Täällä on takana nelipäiväinen viikonloppu ja huomenna pitäisi yrittää päästä kiinni taas arkeen. Tosin tämä päivä kului EU-papereiden täyttökoulutuksessa, mutta olihan sekin ainakin normaalista arjesta poikkeavaa. Nämä neljä päivää ovat kyllä tuntuneet hyvällä tavalla pitkiltä, kun ne aloitettiin perjantaina kahdenkeskisellä Helsingin-yöllä isännän kanssa ja jatkettiin leppoisissa merkeissä koko perheen kesken. Kiva irtiotto arjesta, joita kaivataan aina välillä. Ja välillä useamminkin. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)