tiistai 21. helmikuuta 2012

Blogi-ihanuuksia

Täällä on ollut vähän hiljaista viime aikoina! Elämässä ei kylläkään, tässä on taas ollut ohjelmassa vaikka mitä. Lisäksi olen kyllä niiiin loman tarpeessa...se tarve onneksi saa helpotusta heti tänään, nimittäin talviloma on alkamaisillaan. Loppuviikko nautitaan vapaista! 

Huomenissa on edessä jännä päivä, nimittäin ensivisiitti sisustussuunnittelijalla. Se tietää vielä vähän ennakkotöitä tänä iltana. Ajattelin kirjoitella siitä enemmänkin täällä sen jälkeen kun olen kokemusta rikkaampi, sillä voisin kuvitella ettei kovin monella kokemusta sisustussuunnittelijan käytöstä ole. Siitä siis vielä lisää myöhemmin. 


 Olen viime päivinä haaveillut siitä, ettei se kuuluisa ajan musta aukko olisi ihan niin ahkera ja jättäisi hiukan ylimääräistä minullekin. Sain sähköpostiin mainoskirjeen Lili of the Valleylta ja kävin ihastelemassa kevään uusia leimoja. Samalla tajusin, että heillähän on sivuillaan linkkejä bloggareihin ja voi mitä ihania blogeja niiden takaa löytyikään! Ihastelin sanattomana kaikkia kauneuksia, mitä aikaan voi saada, kun osaa ja on aikaa. Huoh. Vannoin, että kaivan sitä aikaa vaikka minkä kiven ja kannon silmästä, että pääsisin harjoittelemaan. Tuo yllä oleva värittely esimerkiksi kun ei yllä lähellekään niitä upeuksia, joita mm. näissä blogeissa on:


Ja hienointahan on, että monessa blogissa on kuvien lisäksi vielä kunnon tutoriaalit siitä, miten kortit on tehty. Vau.

 
 
 

2 kommenttia:

  1. Laitahan ihmeessä juttua sitten sisustussuunnittelijasta,kiinnostaa kovasti:) Mukavaa keskiviikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Toki Kirsi, tarina on jo työn alla! :)

    VastaaPoista

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)