perjantai 27. tammikuuta 2012

Elämä jatkuu



Hiljalleen väistämätön muuttuu hyväksyttäväksi eikä suru hallitse elämää. Se vaanii taka-alalla ja tulee pintaan, kun saa tilaisuuden. Sana, sävelmä, ajatus tai uni yllättää ja suru valtaa hyökyaallon lailla. Sen jälkeen taas kootaan ajatukset ja jatketaan eteenpäin.


Tällä viikolla eräänä päivänä istuin autossa ja mietin, pääsenkö nousemaan. Saanko oven auki, löytyykö tahtoa vetää työpaikan ovi auki ja kantavatko askeleet työhuoneeseen. 


Pitkän mietinnän jälkeen päätin, että elämän on jatkuttava. On pakko saada jatkaa arkea ja elää kutakuinkin normaalisti. Mietin, millä saan itseni liikkeelle ja mikä vie eteenpäin. Lapset, mies, työ. Kaikki hyviä syitä, mutta tavallaan liian ylimalkaista. Kaivoin kalenterin esiin ja aloitin arkeni läpikäymisen. Merkitsin samalle päivälle pienetkin tekemiset. Mietin viikkoa ja merkitsin nekin asiat, jotka toistuvat ja jotka muistan ilman kalenterimerkintää. Lasten tenavajumppa, oma kuvankäsittelyn kurssi, kuopuksen päiväkodin lelupäivä. Jatkoin merkitsemällä itsestäänselvyyksiä, mutta sellaisia asioita, jotka rytmittävät loppuviikkoa: esikoisen eskarikaverin synttärit - sitä ennen lahjan osto. Kaupassa käynti viikonloppua varten. Lisäsin jotain mukavaa - lauantaiaamulle hiihtolenkki. Samoin lasten tenavajumpan ajalle. Jatkoin pari viikkoa eteenpäin ja kun sain sen tehtyä, tarkastelin elämääni kalenterin sivuilla. Sivut olivat täynnä; paljon tekemistä, paljon tärkeitä asioita, paljon kaikkea mukavaa. Normaalia arkea, arjesta poikkeavia mukavia asioita. Tunsin olevani taas osa arkista elämää, tarpeellinen palikka siinä että kaikki pyörii. Tunsin, että haluan käyttää myös ne kalenteriini merkityt omat ajat. 


Illalla siivosin hullun lailla ja järjestelin kotini avulla elämääni. Elämä jatkuu.

3 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitat raskaasta asiasta...Varmasti on vaikeaa kun ne arjen pakolliset kuviot varsinkin kun on pieniä lapsia on "pakko" hoitaa ja lähdettävä liikkeelle,toisaalta saahan niistä myös sitä voimaa,samoin kuin noista ikiomista hetkistä..Voimia ja ainakin hetkittäisiä ilonkin pilkahduksia toivottelen sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Hienosti kuitenkin jaksat. hetken kerrallaan, se riittääkin. Toi kalenteri homma teki varmasti hyvää. Koita nauttia niistä pienistä hetkistä, elämän onnen murusista.

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos taas kauniista kommenteistanne, Kirsi ja Taina!

    VastaaPoista

Jätäthän viestin käynnistäsi, teet minut hyvin iloiseksi! :)